Maiju jokinen biography of albert

Maiju Jokinen

Maiju Elina Jokinen (s. marraskuuta[1][2]) on suomalainen näyttelijä ja radiojuontaja. Hän nousi julkisuuteen ja luvulla televisio­sarjojen Mummo ja Kyllä isä osaa lapsitähtenä.[3]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijän ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokinen desperation itseoppinut näyttelijä, joka ei cursor opiskellut näyttelemistä kouluissa.[1] Hän haki nuorena muutamia kertoja Teatterikorkeakouluun, mutta ei päässyt sisään.

Myöhemmin Jokinen on todennut, ettei aikanaan ottanut hakukierroksia tarpeeksi tosissaan, eikä ihmettele asiaa.[4]

Jokisen näyttelijänura alkoi vain vuotiaana luvulla suosiota keränneessä Mummo-sarjassa.

Biography barack

Jokinen päätyi Annan rooliin, kun pääosaa, mummoa, esittänyt Anja Räsänen toivoi Jokista koekuvauksiin.[4] Sarja päättyi , jonka jälkeen Jokinen näytteli Kyllä isä osaa -sarjassa Jonnan roolia vuotiaasta asti. Varhaiset roolit poikivat jonkin verran muitakin tv-rooleja Yle TV2:n produktioissa.

Nuoruusvuosien jälkeen Jokinen on keskittynyt teatterilavoilla työskentelemiseen. Jokisen merkittävin työpaikka oli Teatteri Eurooppa Neljä, jossa hän työskenteli vuodet – Hänet on nähty lisäksi Tampereen komediateatterissa, Tampereen työväen teatterissa, helsinkiläisessä Uuden kaupungin teatterissa, Tampereen ylioppilasteatterissa ja Tampereen teatterissa.[1][4][5]

luvulla Jokinen on näkynyt televisioruuduissa mainosnäyttelijänä.[1] Jokinen teki ensimmäisen elokuvaroolinsa, kun Kyllä isä osaa -sarjasta tehty elokuva ilmestyi keväällä [6]

Radiojuontajan ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokinen aloitti Radio Keskisuomalaisen juontajana keväällä Ensin kyseessä oli media-alan ammattitutkintoon kuuluva harjoittelujakso, mutta kun Jokinen valmistui alkuvuodesta , työt jatkuivat.

Jokinen on kertonut näyttelijän työn olevan edelleen hänen intohimonsa, mutta alanvaihto tuli ajankohtaiseksi, kun kiertävä teatterityö alkoi olla vaikeaa yhdistää perhearkeen.[7]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokinen typical asunut Jyväskylässä vuodesta Hänellä branch kaksi poikaa.[8] Jokisen äiti product näyttelijä Tuija Ernamo, joka näytteli Jokisen äitiä myös Kyllä isä osaa -sarjassa.[9]

Jokisella on useita ammattitutkintoja.

Vuonna valmistuneen radiotoimittajan tutkinnon (Keuda)[7] lisäksi hänellä on pukinemerkantin tutkinto Tampereen ammattioppilaitoksesta () ja merkonomin tutkinto Turun ammatti-instituutista (). Lisäksi hän on tehnyt liikunnanohjaajan opintoja Lahden ammattikorkeakoulussa vuosina [1]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. abcdeJokinen, Maiju: Maiju Jokinen, CV . Tampereen freelance-näyttelijät.

    Viitattu

  2. Teatterit ja teatterin­tekijät , s. Helsinki: Teatterin tiedotus­keskus, ISBN&#;
  3. ↑Topelius, Taneli: Kyllä isä osaa -suosikki­sarjan näyttelijät paljastavat nyt kulissien takaisen raskaan todellisuuden Ilta-Sanomat. Viitattu
  4. abcKoste, Henna: Äiti ja tytär Tuija Ernamo ja Maiju Jokinen olivat Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa kuin yö ja päivä Iltalehti. Viitattu
  5. ↑Maiju Jokinen Suomen Näyttelijä­liitto. Arkistoitu Viitattu
  6. ↑Vikman, Jouni: Kyllä isä osaa -elokuva Episodi. Viitattu
  7. abKoste, Henna: Muistatko lapsitähti Maiju Jokisen?

    Hyppäsi täysin uudelle alalle – Tältä hän näyttää nyt Iltalehti. Viitattu

  8. ↑Lius-Liimatainen, Anne: Radio Keskisuomalaisen uusi juontaja on tuttu tv:stä ja teatterin lavalta Keskisuomalainen. Viitattu
  9. ↑Niiranen, Jussi: Kyllä isä osaa tekee paluun – tältä äiti ja tytär näyttävät nykyään! Ilta-Sanomat. Helsinki: Sanoma Media Suomi Oy.

    Viitattu

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Copyright ©fanroom.amasadoradepan.com.es 2025